Huhtikuussa piipahdin muutaman viikon Yhdysvalloissa; ensin löhöillen lämpimässä Teksasissa ja sen jälkeen New Yorkissa. Otin matkalle kilon verran lankaa mukaan, mutta koska lankaa ei koskaan voi olla liikaa ja kun kerran nyt oli loistava tilaisuus tilata lankaa ihan paikan päällä kotiin toimitettuna, niin en voinut vastustaa kiusausta. Tutkin ahkerasti nettisivuja ja mietin pitkään, että tilaisinko KnitPickisiltä lankaa, koska tuota lankaa ei saa Euroopasta, mutta en sitten kuitenkaan löytänyt mieleistäni väriä nettisivuilta. Päädyin tilaamaan sen sijaan aivan ihanalta Hazel Knitsiltä Seattlesta lankaa. Palvelu oli todella hyvää! Laitoin Hazel Knitsin Wendeelle spostia ja tiedustelin, että onnistuisiko lähetys USPS:n sijaan Fedexillä, koska vuokraamaamme taloon ei ollut postinkantoa. Ja onnistuihan se! Sunnuntaina tilasin ja keskiviikkona paketti saapui.
Kaikki langat ovat fingeringiä joko Entice MCN tai Piquant lite -pohjalla. Suosittelen! Vihreästä aloitin heti tekemään Cookie A:n huhtikuun 2015 klubisukkia Agave.
New Yorkissa ehdin kiertää kolmessa lankakaupassa. Ensimmäisenä menimme Purl Sohoon, joka nimensä mukaisesti sijaitsee Sohossa Broome Streetillä (459 Broome Street). Olimme liikkeessä lauantaiaamuna noin vartin liikkeen avaamisen jälkeen ja se oli aivan täynnä porukkaa jo siinä vaiheessa. Olin katsonut etukäteen, mitä haluaisin ostaa, joten päädyin ostamaan Purl Sohon omaa Mulberry Merino -lankaa (Ravelryn mukaan sporttia, mutta omasta mielestä enemmän DK-paksuista). Langassa on erittäin kaunis silkin kiilto ja ostin sekä harmaata että vaaleanpunaista. Vaaleanpunaisesta on jo tehty Campside ja harmaasta valmistuu tämään Palmyre (kuvia niistä myöhemmin).
Mulberry Merino maksoi 24 dollaria + verot per vyyhti. Langasta tulee neulottuna kaunis pinta, mutta olen pettynyt langan hintalaatusuhteeseen. Varsinkin harmaissa vyyhdeissä on ollut todella monta langan liitoskohtaa, jossa langat päät on liimattu yhteen ja joka on pakko leikata pois, jos ei halua neuleeseensa kovaa kohtaa.
Sinänsä ei harmita käynti kyseissä kaupassa, sillä kauppa itsessään on tosi nätti ja ainakin minä sain hyvää palvelua. Jälkeenpäin luin netistä, että Purl Soho on ainoa lankakauppa NY:ssä, mikä veloittaa myös verot ostettaessa lankaa. Muissa kahdessa kaupassa, missä kävimme, ei tarvinnut maksaa veroja.
Sunnuntaina kävimme Upper West Sidessa parissa lankakaupassa. Ensimmäinen kauppa oli The Yarn Company, joka sijaitsee osoitteessa 2274 Broadway (81st ja 82nd Streetin välissä). Sisään pääsi soittamalla ovikelloa katutasossa, josta sitten kiivettiin melko jyrkät portaat kakkoskerrokseen. Olimme ainoita asiakkaita, mutta siitä huolimatta saimme kierrellä rauhassa. Näin sukkien tekijän näkökulmasta valikoima ei ollut kovinkaan laaja, sillä sukkalankoja oli tosin vähän. No, en kuitenkään sieltäkään tyhjin käsin lähtenyt; mukaan tarttui The Woolen Rabbitin sportti kashmiria kolmessa värissä.
Viimeisenä kävimme The Yarn Companystä muutaman korttelin päässä sijaitsevassa Knitty Cityssä (208 West 79th St), jossa oli kotoisin tunnelma. Kaupassa meille esiteltiin heti, minkälaista lankaa missäkin hyllyssä on ja sen jälkeen sai rauhassa tutkia hyllyjä. Valikoima oli laajin näistä kolmesta kaupasta, suosittelen käymään täällä. Täältä lähti mukaan Classic Elite Yarnsin Alpaca Soxia, Baahin La Jollaa sekä Manos del Uruguayn Alegriaa.